BH Spicedonnan Simply My Smile

Niinhän siinä sitten kävi, neiti piirun alle 2 v kävi läpäisemässä käytöskokeen ja vielä ihan ekalla yrityksellä. :) Hieno pieni taskukoira. Maijan upee rinsessa. <3

Päähänpiston kokeesta sain 3 viikkoa sitten, luin mekun Fb profiilista, että hää ottaa varauksia kokeeseen vastaan. Munhan sitten heti piti ottaa selvää et mikä koe ja sen jälkeen soittaa kiireesti josko ois paikkoja vielä jälellä. No kerettiin onneksi, ja niin sitä sittenkävi, neiti oli ilmotettua kokeeseen. Aikani siinä sulateltua asiaa, vasta heräsin siihen, että mää ilmotin neidin BH kokeeseen. En tiiä mitä aikasemmin ajattelin, mutta siinä hetkellä mulle valkes mitä menin tekemään. :D melkein 2.5 kuukauden reenitauko, johtuen maijan jalan toimpumisesta ja kerätty into löi kasvoihin vastaan, kun sitten menimme kentälle kattomaan, että mitä me nyt osattiinkaan. No koirahan oli revetä liitoksistaan ja poikitti ja teki sellasella draivilla kaiken, että mää olin jo ottamassa luurinta käteen ja perumassa koko osallistumisen. :O Hetken mietittyä päätin, että mehän sinne mennään ja auttanut kun säännölliset reenit 2.5 viikoksi alottaa. Täytyy sanoa, että jo viimisen viikon lopulla olin jo luottavainen. Neiti teki hienoa työtä, iloisine seuraamisineen ja hyvillä paikallakin vielä. Ihanaahan se on, kun toinen on vaan niin onnellinen pelkästään siitä tekemisestä. Mieletöntä. :) Yhteen pieneen ongelmaan törmäsimme, paikallaan olosta takasi perusasentoon nouseminen... Siinä tökki ja enpä mää nyt oikein edes tiiä miksi se tökkii. :O Pitääpä perehtyä asiaan tarkemmin. Kuitenkin hienosti menneiden reenien ansiosta usko siihen meijän tekemiseen kasvo, mutta jännitystä se ei vähentänyt sitten yhtään. Siis aivan kamalaa. Monesti olin päässy sanomaan, kun Atson kanssa ollaan kulettu kokeissa, ettei se enää jännitä melkein yhtään. Alkaako se jännitys aina uudestaan?

Meidän tuurilla justiinsa koepäivää edeltävänä päivänä, satoi lunta. Juu siis lunta ja tulihan sitä ihan silleen, että maa ja kenttä oli valkonen. Aamulla se sitten muuttui loskaseksi ja ei muuta, kun onnea suoritukseen. :P Hienosti hymy jaksoi odottaa vuoroaan. Onnetar ei suosinut vaan olimme viimeisessä parissa nro. 9. Toisaalta taasen hyvän onnen numero, kun Atsonkin kanssa vuosi sitten olimme samalla numerolla. Odotus oli puuduttava ja jännitys oli ihan kamalaa. Onneksi äiti sitten tuli kattomaan ja se tasoitti hieman. Olihan mulla sitten Piiakin mukana, mutta se unohtu sinne kentän reunalle kattomaan suorituksia, joten rauhottelu oli vähän vähäistä( :D ).
Noh lopulta oli meijän vuoro ja siitähän se sitten lähti. Aluksi tuomarille ilmottautuminen meni hyvin, oltiin eka suorittavia. Liikeet meni ihan ok, kamala oli vaan siellä loskassa kahlata. Hyvin ylpee neidistä oon, kun jakso pitkät kaaviot hyvällä vireellä. Sitten pieniä nootteja tuli, istumiset oli hieman hitaita; neiti ei mielellään peppuan laskenu loskaan. Henkilöryhmässä koitti haistella käsiä, pari lisäkäskyä, kun ohjaaja ei tajunnu turpaa pitää kiinni. Käännökset olisi saannut olla tiiviimmät. Hieman sitä sirkustakin pääsi mukaan, kun iloista törmäilyäkin mahtui ohjelmistoon. :D Mutta itse seuraaminen oli hyvää. Paikkakin pysyi. :) Liikkestä istuminen; seurasi mielettömän hyvin, mutta valitettavasti meni maahan. Liikkeestä maahan meno, seurasi hienosti ja meni maahan. Luoksetuli oli tosi nopee, ainoa nootin paikka oli hieman vino eteen istuminen. Paikallaan olo oli hieno, hyvin pysyi ja oli levollinen. Tyytyväinen olin suoritukseen, parantamistahan olis hieman ollu, mutta kyllä mää oon sitä mieltä, että tuo loska vähän latisti neidin toimimista tietyiltä osin. Asiallisia kommentteja tuomarilta, ja lopulta ilo ilmotus, että läpi meni.
Kaupunkiosuus oli linkku asemalla. Neiti alkoi olla ja aika väsynyt odottamiseen ja touhuamiseen, mutta hienosti se sekin meni. Ainoa murheenkryyni oli odottamaan jääminen-> ohjaaja piiloon. Kauhia hätä tuli mihin maija meni, tuskin edes huomasi ohi menevää rotikkaa. Tuomari olis sitä mieltä, että sekin meni oikein, kun neiti ei osoittanut mitään mielenkiintoa koiraa kohtaan, vaikka mun perään huusikin kitarisat ojossa. Eli sekin sitten meni läpi ja tuloksena BH. :) Omasta mielestä tärkeää kuitenkin on se, että pikku mokista huolimatta, suorituksesta oli sitä iloa ja yhteen tekemistä/kuuluvuutta. Mitä ilman ei tälläsiä kokeissa vois käyä. Teknillisesti voi aina parantaa, mutta se yhteinen ilo ja kontakti ja suhde on tekemisessä tärkein, sehän on lopulta sen koko asian sielu.
Olen mielettömän iloinen ja ylpeä toisesta! Hieno kaveri mulla on, jonka kanssa on ilo olla ja touhuta. Pieni tättähäärä neiti. Pelkästään se riemu mikä syntyy pienen koiran silmiin ja olemukseen, kun mennään kentälle ja `töihin`, saa aina vaan jaksamaan eteenpäin. Mitä sitä ihminen ei nyt pienen keijunsa onnen eteen tekisi. :)

Yksinkertaisesti minun Hymyni

-Muokattua kohtaa erästä kohtaa oikianlaiseksi-